Menneet näyttelyt
Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila: Sanna Haimila
5. -23.10.2022
Sanna Haimila
SANKARITAR
Taidekeskus Ahjo | Hiili-tila
maalauksia
” Aloittaessani, halusin maalata kirkkaita värejä, ehkä vähän kaikkea sekaisin. Mietin puutarhoja, kahviloita, suihkulähteitä ja Minna Canthin puistoa. Elämänkulkua ja lenkkipolkuja. Nyt kun katson teoksia, näen niissä Jeanne d´Arci :a ja ehkä vähän Berliiniä ja huomaankin ajattelevani maalaamista, erillisyyttä, itseäni ja sitä, että jokainen ihminen on kuitenkin oman elämänsä valtias.”
Sanna Haimila on Torniossa asuva ja työskentelevä taidemaalari ja piirtäjä.
Sankaritar on sarja pleksille maalattuja teoksia. Haimilaa on kiehtonut materiaalin läpinäkyvyys sekä pandemian myötä syntynyt mielikuva sen suojaavasta ominaisuudesta. Teoksista heijastuu myös katsojan kuva, niin konkreettisesti kuin ajatuksenkin tasolla. Katsoja luo teokselle merkityksen.
Haimilan työskentelytapa on intuitiivinen, hän ei luonnostele. Lähtökohtana voi olla kepeä ajatus ”jostain karvaisesta” tai tietystä väristä. Aiheet liukuvat pikkuhiljaa limittäin seuraavaan. Sankaritar on näyttely valinnoista ja sattumasta, itsestä suhteessa muihin, hyväksymisestä.
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus, Lapin taidetoimikunta ja Suomen kulttuurirahasto.
www.sannahaimila.com
@sannahaimila_art