Menneet näyttelyt

Taidekeskus Ahjo, Hehku-tila: Taideyhdistys Harhan yhteisnäyttely

Taitekohtia
- Ajanjaksojen taittuminen sekä vallitsevan pimeyden ja siintävän valon vuoropuhelu.

Näyttelyn teema kuvaa eri elämänvaiheiden jaksottamista, muutoksia ja uusia toisinaan myös kaoottiselta tuntuvia ajanjaksoja. Taitekohdat ovat ikään kuin välipysäkkejä, jonkun tietyn aikakauden päätöksiä, eräänlaisia siirtymäkohtia johonkin uuteen. Nämä välitilat ennen suuria tai pienempiä elämän muutoksia ovat välttämättömiä, jotta jotain uutta voi syntyä kasvamaan. Elämässä on sekä varjoja että valoja, jotka vaativat päästä vuorotellen esiin. Pimeydestä siintävä valo on toivoa antava pilkahdus pimeydessä, joka muistuttaa, että synkissäkin asioissa ja ajanjaksoissa on aina myös jotain hyvää ja kaunista. Valo voi toisaalta kuitenkin olla myös asiaan kuulumaton, epäluonnollinen ärsyke rauhallisen, pehmeän pimeyden keskellä ja kun se väistyy taka-alalle, asiat ovat taas kuten niiden kuuluukin olla.

Yhteisnäyttelyssä on mukana 12 eri taiteilijan teoksia toteutettuna eri tekniikoilla. Mukana seuraavat taiteilijat:

Mia Huhtinen, Janita Kauppinen, Pirjo Leskinen, Jaana Mertanen, Salla Soininen, Riikka Turunen, Iro Immonen, Valtteri "Völi" Laaksonen, Tiina Miettinen, Iines Ratilainen, Joni Tanskanen ja Miia Unimetsä.

Taideyhdistys Harha on aktiivinen, matalan kynnyksen taideyhdistys, joka toimii Joensuun seudulla järjestäen erilaista taidetoimintaa, kuten näyttelyitä ja työpajoja. Yhdistys on avoin kaikille taidetta tekeville ja taiteesta kiinnotuneille.