Ajankohtaista

TAIDEKESKUS AHJO, KOKO TALO: PARAFEST TAIDENÄYTTELY

PARAFEST TAIDENÄYTTELY
SANNA JOKINEN, ALSIN MONET KASVOT
KIRSIKOTI, KARHUNPAINI JA MUITA IHMEITÄ
31.7.-18.8.2024, KOKO TALO

SANNA JOKINEN ” ALSin monet kasvot”

Sanna Jokinen on joensuulainen 43-vuotias ALS-sairautta sairastava nainen. Hän on aloittanut reilu vuosi sitten sairauden kertomisen ja esille tuomisen taiteen kautta. Näyttelyssä nähdään erilaisia taidevalokuvia ja jaloilla maalattuja tauluja. Sannan taiteen aiheena on, sairaus, elämä, naiseus ja olla esikuvana muille, jotka ovat samassa tilanteessa.

Tämä sairaus on niin raadollinen, että hän haluaa tuoda sen esille ja näyttää, että on myös elämää vaikka olet vakavasti sairas. Sanna on suunnitellut näyttelyn ja sen valokuvat. Maalaukset hän on toteuttanut jaloilla maalaten. Valokuvat ovat ottaneet ja toteuttaneet valokuvaajat Rosa Bianca ja Janne Kuivalainen

KIRSIKOTI ” Karhunpaini ja muita ihmeitä ”

Kirsikoti on taiteilijayhteisö Lieksassa.

Kirsikoti ry perustettiin 1992 tukemaan ja kehittämään toimintaa Kirsikodissa, missä kehitysvammaisilla ihmisillä on mahdollisuus asumis-, harrastus- ja työyhteisössä kehittää itseään kulttuurin eri keinoin tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä. Kulttuurin avulla kehitysvammainen tutustuu elämään, kasvaa, kehittyy ja ilmaisee itseään.

Taide- ja kulttuuripainotteista päivätoimintaa järjestetään Kirsikodin Ateljee Hännättömässä kissassa sekä Kirsikodin Taikkarilla Lieksan keskustassa.

Näyttelyyn on valikoitunut teoksia sekä Kirsikodin että Taikkarin taiteilijoilta.

Näyttely Karhunpaini ja muita ihmeitä tarjoaa ihmetyksen, ilon ja onnen aiheita kotona, Suomessa ja maailmalla. Näyttely on luontopainotteinen koska asumme kauniissa ympäristössä, jonka eläimet ja maisemat inspiroi taiteilijoita ympäri vuoden.