Ajankohtaista

TAIDEKESKUS AHJO, HEHKU -TILA: TIINA LEHIKOINEN

TIINA LEHIKOINEN
MUA-PIÄ # 2
2.10. -20.10.2024, HEHKU -TILA

MUA-PIÄ #2 on monitaiteinen kokonaisuus, joka tarkentaa ihmisautioihin tiloihin sekä ylistää kukkia ja puita. Filosof Emanuele Coccian mukaan kasveilla ei ole aineen vs. fantasian eikä mielen vs. ruumiin vastakohtaisuuksia. Pikemminkin kaikkia fotosynteesiin kykeneviä elämänmuotoja voisi kuvata epäinhimillisinä ja aineellisina jumaluuksina, kesyinä titaaneina, jotka eivät tarvitse väkivaltaa perustaakseen uusia maailmoja.* Tiukan dokumentaarisuuden sijaan MUA-PIÄ #2 teokset kurkottavat kohti fantastismateriaalisia maailmoja. Maalaustyylini on ekspressiivinen. Minua kiehtovat värit, liike ja maalausjäljen materiaalisuus. Teoksilleni ominaista ovat affektiivisuus, ruumiillisuus ja välähdyksenomaisuus. Taltioin kokemuksellisia maisemia, joissa olemisen eri tasot sekoittuvat ja hengittävät rinnan. Tekstiteos Sen väki tuli… (2024) pohjautuu puolestaan vanhoissa sananlaskuissa maahan liitettyihin merkityksiin, ja myös näyttelyn nimi leikittelee kielellä. MUA-PIÄ on itämurteinen versio kuvitteellisesta yhdyssanasta ’maa-pää’, mutta sen voi tulkita muodostuvan myös pronominin ’minä’ partitiivimuotoisesta slangisanasta ’mua’ + verbin ’pitää’ yks. 2. p. imperatiivin asusta ’piä’ => pidä minua. Näyttely on osa poikkitaiteellista kokonaisuutta. MUA-PIÄ -näyttelysarjan rinnalla kirjoitan esseeromaania, joka varioi osin samoja teemoja. Taiteellista työskentelyä on tukenut Koneen Säätiö.

BIO Tiina Lehikoinen (s. 1982 Juuassa) on lajien välisillä rajoilla viihtyvä kuvataiteilija ja kirjailija. Hänen teoksiaan on Valtion taideteostoimikunnan ja Tampereen Taidemuseon kokoelmissa. Maalausten ja kaunokirjallisen tuotantonsa ohella Lehikoinen on tehnyt tekstiteoksia, videoperformansseja, installaatioita ja sarjakuvaa. Tuotannossa toistuvat ekofeministiset ja posthumanistiset teemat, leikki sekä ei-tiedetyn kysyminen. Lehikoiselle on myönnetty Vuoden aforismikirja -palkinto ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto, ja lisäksi hänen teoksensa ovat olleet Runeberg-, Tanssiva Karhu - ja Tiiliskivi-palkintoehdokkaana. Koulutukseltaan Lehikoinen on flosofan ja taiteen maisteri. *Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa. Tutkijaliitto 2020, suom. Jussi Palmusaari, s. 19.

www.instagram.com/tiinakaisalehimus/

https://tiinalehikoinen.wordpress.com/