Taidekeskus Ahjo, Sysi-sali: Esko-Pekka Tiitinen

TARINANKERTOJAN KUUDES TALVI
ESKO-PEKKA TIITINEN
14.02.-03.03.2024, SYSI -SALI



Tämän haastattelun kysymykset laati kuvassa oleva saviveistos: ”Faktantarkastaja”

”Tarinankertojan kuudes talvi” Mistä nimi?

Näyttelyn nimi olisi voinut olla Esko, Pekka ja Olavi Tiitisen, identtisten veljesten retrodepressiivinen näyttely, mutta valmiita teoksia tarkastellessani ymmärsin, että kuvaamillani hahmoilla alkoi olla paljon positiivista kerrottavaa katsojalle. ”Tarinankertojan kuudes talvi” oli erään veistokseni ehdottama nimi, hyvä niin, sillä kuvissani esiintyvät hahmot ovat näyttelyni tarinoiden kertojia. Aivan kuten teatteriesityksen päänäyttämö ei ole näyttämöllä vaan katsojan korvien välissä.

Olet koonnut retrospektiiviseen näyttelyysi satoja teoksia, maalauksia, veistoksia ja piirustuksia neljältä vuosikymmeneltä. Onko suhteesi kuvataiteeseen tai kirjoittamiseen muuttunut ajan saatossa?

En ole havainnut suuria muutoksia. Tähän näyttelyyn en tietenkään voinut kiikuttaa julkisia töitäni, mutta pienissä ja suurissa töissäni olen nuoruudestani lähtien yhdistellyt useita erilaisia tekniikkoja. Tärkeää minulle on ollut se, että olen voinut pitää kuvataidetta. kirjallisuutta, musiikkia ja teatterintekemistä samanaikaisesti yllä.

Ajatus valitsee toteutuksen. Joskus on ollut parempi tehdä ajatuksen pohjalta laulun sanoitus maalauksen sijaan. Joskus ajatuksesta on syntynyt kirja. Kaikki taiteenmuodot tukevat toisiaan.

Mitä kuvataiteen tekeminen sinulle antaa?

Lähtökohtaisesti valkoinen paperi on minulle mykkä, mutta työstövaiheessa kuvaamani henkilö alkaa kertoa elämänsä tarinaa, viiva viivalta, sivellinvedoilla tai savesta kasvaen. Tämä on merkillinen luomisprosessi, jossa olen toteuttajana läsnä. Samalla he tietenkin kertovat jotakin myös omasta elämästäni. Usein yllätyn, miten paljon he muistavat asioita, mutta enimmäkseen heidän kertomuksensa laajenevat yhteiskunnan kaikille tasoille. Välillä hirmuhallitsijat huutavat teesejään, välillä minun on lyötävä jo syntynyt savityyppi lyttyyn, välillä hankaan tärpätillä henkilön suun pois, ettei se puhuisi niin paljon paskaa. Usein he ovat myös armollisia ja kertovat hyviä ehdotuksia siitä, miten meidän pitäisi järjestää elämämme niin, että leipäjonot katoaisivat.

Onko kuvaamillasi henkilöillä vastineita todellisuudessa?

Maalatessani en käytä yksittäisiä malleja, vaan hahmot tulevat takaraivosta, muistuttavat usein toisiaan, ovat yhtenäistä, kaikenväristä ihmis- ja eläinsukua, jolla ei ole useinkaan asiat aivan kohdallaan. Olen intohimoinen piirtäjä ja luonnostelija. Joskus telkkarin uutisia kuunnellessani ja katsoessani saan paperille diktaattorin nenän, presidenttiehdokkaan sumenneet silmät, terroristilta korvat, yksinäiseltä vanhukselta otsarypyt ja hauraat hiukset. Olen myös piirtänyt romaanieni ja novellieni hahmoja, pitänyt niitä edessäni kirjoittaessani, ja katsonut sitten kumpi jaksaa olla olemassa, piirustus vai kirjoitus.

Mitä haluat sanoa katsojille kuvillasi?

Vaikka annankin taideteoksilleni nimet, toivon kuitenkin, että ulkopuolinen katsoja voi aloittaa kuvan kanssa oman dialoginsa ja keksiä teokselle oman nimen ja tarinan. Toivon, että pysäytetty kuva tämän ajan sotahelvetissä antaisi meille mahdollisuuden pysähtyä miettimään varsinkin heitä, joilla asiat ovat huonommin. Meillä on vielä hetki aikaa miettiä, mitä kasvit ja eläimet olisivat mieltä nykymenostamme.

Esko-Pekka Tiitinen (s.1956) on kuvataiteilija ja kirjailija. Hänen kuvataidettaan on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hän on kirjoittanut liki neljäkymmentä kirjaa, ja niitä on julkaistu yhdessätoista maassa. Hänen näytelmiään on esitetty lukuisissa kaupunginteattereissa ja harrastajaryhmissä.