Menneet näyttelyt
Taidekeskus Ahjo, Hiili-Tila: Laura Laurila "Mielelläni Kaukana"
Matkustan mielelläni. Ulkomaanmatkailu on kuitenkin ollut viime aikoina mahdotonta ja
vaarallista. Ja jos pandemia äkkiä katoaisikin, kokisin ilmastosyyllisyyttä lentämisestä. En
silti pysty tukahduttamaan haluani matkustaa trooppiselle saarelle, seetripuiden alle, tai
vulkaaniselle vuorelle. Olisi ihanaa katsella värikkäitä kaloja koralliriutalla, maistella
paikallista viiniä ja olla oman elämänsä tutkimusmatkailija. Olen siis päätynyt
mielikuvamatkailemaan ja käsittelemään kaukokaipuutani maalausten avulla.
Matkahaaveeni ovat muuttuneet abstrahoiduiksi maalauksiksi. Olen maalatessani vieraillut
vaikkapa Balilla, Malediiveilla, Madeiralla ja Kreikassa. Jotkut mielikuvat ovat etäisiä ja
määrittelemättömiä, toiset hieman konkreettisempia. Se näkyy myös maalausten
kuvastossa. Toivon, että katsoja lähtisi kanssani reissuun, kuvittelemaan itsensä matkalle.
- Laura Laurila, lehdistötiedote 2021