Ajankohtaista

TAIDEKESKUS AHJO, HIILI -TILA: VIRPI ERONEN

VIRPI ERONEN
MIMIK -tunne yhteys
23.10. -10.11.2024, HIILI -TILA

”Tässä valokuvaprojektissa pääosassa ovat tunteet: valokuvatun, maalatun tai maalauksen tunnetilan tunnistaminen ja tunneyhteyden muodostaminen aikojen ja persoonien välille.”

Viinijärveläinen monitaiteilija Virpi Eronen on vuodesta 2020 ottanut kaksoisvalokuvia, joita on nyt 219. Hän kuvasi aluksi punatukkaisista naisista tehtyjä vanhoja maalauksia ja itsensä samassa atmosfäärissä. Kuvaukset tapahtuvat niillä välineillä ja varusteilla mitä kotoa löytyy. Mm. Da Vinci, Edelfelt, Van Gogh, Schjerfbeck, Picasso ja Gallen-Kallelan klassikot ovat saaneet Virpin käsissä vierelleen 2000-luvun tunnelmia.

Virpi tekee koko prosessin yksin. Hän on tehnyt yhteistyötä myös nykytaiteilijoiden kuten syyrialaisen Anas Albraehen, ukrainalaisen Taras Lobodan ja suomalaisen naivistin Pirkko Pullinen-Valtosen kanssa. Osa otoksista on vakavia ja osa taas tehty enemmän pilke silmäkulmassa, mutta kaikki vahvaa tunnetta tavoitellen. Virpi on kaksoisvalokuvannut itseään myös suurten megatähtien rinnalla: pariksi ovat päässeet mm. Bob Dylan, Yoko Ono, Marilyn, Janis Joplin, 007, Justiina ja Severi Suhonen.

Tärkeintä kuvauksissa ja kuvissa on ollut saada teoksen ja valokuvaajan tunnetilojen välille vahva yhteys ja sitä kautta löytää ja tunnistaa sekä hyväksyä myös omia kadoksissa olleita tunteita.

https://www.instagram.com/virpi.eronen/