Näyttelyt

Taidekeskus Ahjo, Sysi-sali: Taidekollektiivi Mosaiik!

TAITEILIJAKOLLEKTIIVI MOSAIIK! - SIVUPOLUILLA 22.1.-9.2.2025

Sivupoluilla näyttelyssä tutkitaan odottamattomia hetkiä ja tilanteita, joissa harhaudutaan ennakkoon valituista reiteistä. Joskus vahingossa ja joskus tarkoituksella. Karistetaan ennakko-odotuksia ja otetaan askeleita tuntemattomaan. Katsotaan ympärillemme juuri siinä hetkessä - sivupolulla. Näitä hetkiä ja tilanteita on kuvattu näyttelyn teoksissa. Hetkiä, jolloin oivalletaan asioita uudesta näkökulmasta. Tilanteita, joissa asioita nähdään uudessa valossa ja jolloin valo saattaa valaista jonkun unohdetun. Hetkiä, jolloin tietoisesti valitaan sivupolku ja epävarmuus.

Mosaiik! taidekollektiivi uskoo taiteen yhdistävään voimaan

Mosaiik! on yhdentoista taiteilijan ryhmä, joka on opiskellut yhdessä kuvataiteita. Ryhmän taiteilijat ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Kukin heistä on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut moniin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Mosaiikin voima piilee erilaisten palojen, värien ja näkökulmien yhdistämisessä. Samalla tavoin ryhmämme saa voimaa yksilöiden välisestä yhteistyöstä, johon kukin tuo mukanaan persoonansa, tarinansa ja teoksensa.

Uskomme, että taide yhdistää, herättää tunteita ja inspiroi muutosta.

Näyttelyn teema on pohdittu ja sovittu yhdessä ryhmän jäsenten kesken syksyllä 2023. Teokset ovat syntyneet tämän jälkeen kunkin taiteilijan itsenäisenä työskentelynä. Näyttelykokonaisuus muodostetaan jälleen yhteistyönä.