Näyttelyt
Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila: Silja Uuttula
SILJA UUTTULA - HOOVES AND NOTES 12.2.-2.3.2025
Pitkäperjantai 2024. Sellainen oikukas alkukevään päivä, jolloin ei tiedä pitäisikö pukeutua villapaitaan vai tuulitakkiin. Kävelemme kolmestaan sinne pihalle, josta sinut on määrä tulla ensi viikolla noutamaan. Hiekkatien pinta on vielä roudassa ja kuulostaa aivan kuin kaviot osuisivat asfalttiin. Pysähtelyä, höristelyä. Me ihmiset mittailemme pihaa. Suuren auton tulisi kaiken järjen mukaan mahtua pysähtymään tähän, mutta saakohan ruumiin vedettyä tuon pienen puron yli. Huoltajasi levittelee heinäpaalin valmiiksi. Otat siitä maistiaisia. Piha toimii omituisesti vartovana kuoleman näyttämönä, mutta kuolema on vasta tilattu eikä edes vielä matkalla.
Hevosen kanssa retkeillessä tuli havaittua ja kuviteltua paljon sekä aistittua erilaisia seutuja. Monet paikat olivat jo aiempien kulkijoiden nimeämiä: autiotalon lenkki, myllyn lenkki, haukkuvan koiran talo. Toisiinsa risteävien kylien huojuva geografia tuli tutuksi ja toisinaan eksytti. Kuitenkin joka kerta tunsin tunsin sanomatonta ajattelun vapautta näillä reissuilla. Hevosten kuljettamana olen elämäni aikana ajautunut lukemattomiin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi mentyä – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.
Keväällä 2024 kaviokkaan ystäväni kuoleman aikoihin keksin, että haluaisin maalata hevosen. Se tuntui ajatuksena helpolta, mutta ei ottanut onnistuakseen. En osannut ratkaista asiaa kiinnostavalla tavalla. Ollessani residenssissä Virossa – sielläkin hevosten läheisyydessä – päätin, että voisin kokeilla pitkästä aikaa piirtämistä. Pian ymmärsin, että piirtäen ja erityisesti hiilellä saan kiinnitettyä hevoseen tavoittelemani psykologisen latauksen. Hevosten ympärille ja lisäksi alkoi ilmestyä rakennuksia, pihapiirejä ja muita elementtejä ottamieni ja löytämieni kuvien pohjalta. Näyttelyssä on esillä prosessin eri vaiheissa ja maantieteellisesti eri paikoissa syntyneitä, osin pitkälle vietyjä ja osin muistiinpanon kaltaisia piirroksia, joille yhteistä on paikan tunnun ja siihen liittyvän katoavaisuuden ja muutoksen teemat.
Silja Uuttula (s.1988) on Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2022 valmistunut taidemaalari, joka työskentelee öljyväreillä ja piirtäen. Hän on pitänyt viisi yksityisnäyttelyä ja lisäksi osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja Saksassa. Hooves and Notes on hänen ensimmäinen yksinomaan piirustuksiin keskittyvä näyttelynsä.