Ajankohtaista

Avaruusromua ja muita taivaallisia kappaleita tuo samaan teokseen teesiivilästä pöydälle varisseet teenmurut, avaruuteen hylätyt avaruusromun

Taidekeskus Ahjo, Sysi-sali: Saara Hyvärinen

Saara Hyvärisen taidenäyttely Avaruusromua ja muita taivaallisia kappaleita Taidekeskus Ahjo | Sysi-sali

Sysi-salin näyttely Avaruusromua ja muita taivaallisia kappaleita tuo samaan teokseen teesiivilästä pöydälle varisseet teenmurut, avaruuteen hylätyt avaruusromun kappaleet ja omilla radoillaan kulkevat planeetat. Taivaalliset asiat yhdistyvät maanpäällisiin, ja aurinkokunnan ajallisesti vanhimmat kerrostumat, kivettyneestä tähtipölystä ja jäästä koostuvat komeetat, leijuvat kertakäyttökulttuuria edustavan avaruusromun rinnalla.

Näyttelyssä on esillä teoksia, joiden valmistustapaan liittyen taiteilija kutsuu niitä paperitöiksi tai kollaaseiksi, tekniikka on syntynyt viime vuosien työskentelyn aikana Joensuun grafiikan pajalla. Hyvärinen on valmistanut kollaasimateriaalit painamalla eri metodeilla väri- ja struktuuripintoja japaninpapereille ja työstänyt näistä leikkaamalla ja liimaamalla isokokoisia, värikkäitä kollaaseja. Esillä on kolme kollaasisarjaa: Taivaallinen pöytä I-III, Kamppailutaulut I-III sekä Observatorium I ja II.

Aiemmin lähinnä liikkuvan kuvan teoksiin keskittynyt taiteilija on yhdistänyt uuden työskentelytavan liikkuvaan kuvaan, tästä kokeilusta syntynyt videoinstallaatio on myös esillä Sysi-salissa.

saarahyvarinen.com