Ajankohtaista

Vesa Tynin ja Jari Niemisen Mielimaissa-projekti kertoo

Taidekeskus Ahjo, Sysi-sali: Jari Nieminen & Vesa Tyni

valokuvia

Mielimaissa-projekti murtaa tabuja mielenterveysongelmista
Projektin näyttelykiertue saapuu lokakuussa Joensuuhun


Vesa Tynin ja Jari Niemisen Mielimaissa-projekti kertoo mielenterveysongelmista muotokuvien ja ihmisten omien kokemusten kautta. Työparin tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä masennuksesta ja murtaa siihen liittyviä tabuja.

”Projektin nimi on sanaleikki, joka kertoo mielenterveysongelmien ytimen. Se on oma maailmansa, jossa kellään muulla ei ole sijaa olla. Nämä maailmat haluamme kuvata. Autamme ihmisiä kurkistamaan näihin maailmoihin ja toivottavasti myös niistä ulos”, projektin tekijät Vesa Tyni ja Jari Nieminen kertovat.

Kuka tahansa voi hakea Mielimaissa-projektiin mukaan. Jokaisen teoksen lähtökohtana on kuvattavan oma kokemus. Muotokuvien tekoprosessi alkaa siten, että projektin tekijät tapaavat ja haastattelevat heihin yhteyttä ottaneita ihmisiä. Jokaisen muotokuvan rinnalle kuuluu teksti, jossa kuvan henkilö kertoo tarinansa. Tekstit taltioitujen keskustelujen pohjalta toimittaa äidinkielenopettaja Tuomo Polo.

Ensimmäinen Mielimaissa näyttely nähtiin vuonna 2019 Aboa Vetus Ars Nova -museossa Turussa. Sen jälkeen työ on jatkunut kuvien ja kohtaamisten parissa. Nyt Mielimaissa -näyttely kiertää eri puolilla Suomea. Tekijät ovat hakeneet etsineet matalan kynnyksen tiloja, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.

“Toivomme että ihmiset löytävät näyttelyiden kautta vertaisuuden kokemuksia, ja että projekti helpottaisi puhumaan mielenterveyden ongelmista. Toteutamme näyttelyiden yhteydessä myös luentoja ja työpajoja, joissa kerromme projektin tekemisestä ja opetamme henkilökuvausta ja kuvakerrontaa. Näistä tilaisuuksista saamamme palaute on ollut todella kiittävää ja ylittänyt kaikki odotuksemme”, Tyni ja Nieminen kertovat.

Joensuussa Mielimaissa-näyttely on esillä taidekeskus Ahjossa 4.–23.10.2022 (Kirkkokatu 23). Avoinna ti, to-su 10-16, ke 10-19. Vapaa pääsy.

Taiteilijoiden luento ja kuvakerronnan työpaja pidetään 23.10. klo 13–16. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta kuvaamisesta.

Kaikki Mielimaissa-projektin teoskuvat ja niihin liittyvät tekstit julkaistaan myös projektin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa:
www.mielimaissa.fi
www.facebook.com/Mielimaissa
www.instagram.com/mielimaissa

Mistä kaikki alkoi?

Seitsemän vuotta sitten valokuvaajat Vesa Tyni ja Jari Nieminen joutuivat kumpikin kohtaamaan mielenterveyden ongelmat läheltä. Miehet eivät silloin tunteneet toisiaan.

Vesa Tynin tuutoroitavana ollut valokuvauksen opiskelija päätyi itsemurhaan. Surullinen asia aiheutti ohjaajassa monenlaisia tunteita. Miten masennuksen merkit olisi voinut huomata? Olisiko hän osannut ymmärtää tai tukea? Voisiko muita samassa tilanteessa olevia auttaa jollain tavalla?

Samaan aikaan Jari Nieminen oli toipumassa vakavasta masennuksesta, joka oli ollut lähellä tuhota hänet kokonaan. Parantumisen edetessä terapian ja psykiatrian avulla Nieminen päätti, että hän haluaisi jättää jäljen kokemastaan, ja siitä, että aina ei pärjää yksin. Ei ilman apua.

Syntyi ajatus muotokuvasta. Nieminen otti yhteyttä valokuvaaja Vesa Tyniin ja kertoi tarinansa. Miehet tapasivat ja yhteinen Mielimaissa-projekti sai alkunsa.

Näyttelykiertue 2022–2023

Mielimaissa-projekti etsii jatkuvasti uusia näyttelytiloja. Toistaiseksi kiertueeseen sisältyy näyttelyt paikoissa: Klaukkalan kirjasto 1.3.–30.4.2022, Galleria 3H+K (Pori) 2.–24.7.2022, Kaarinatalo 1.–30.9.2022, Joensuun Taiteilijaseuran Taidekeskus Ahjo 5.–23.10.2022, Raision kirjasto 3.–28.11.2022, Laitilan kirjasto 1.–30.12, Kuusamo-talo 2.–31.1.2023, Jämsän kirjasto 2/2023, Vihdin kirjasto 1.–31.3.2023, Porin pääkirjasto 7.–25.11.2023 ja 4.–29.12. Hämeenlinnan kirjasto.

Näyttelykiertuetta tukee TOP-Säätiö. Taiteilijoiden työskentelyä projektin parissa on tukenut Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES.

PRESSIPANKKI: https://www.dropbox.com/sh/zpkvheoair7xidm/AACLRXkY5cPcNjGhVVijeVwpa?dl=0

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
[email protected]